Labbisriemua pakkasessa

Labbisriemua pakkasessa

perjantai 19. huhtikuuta 2024

WT:n korkkaus

Käytiin viime lauantaina korkkaamassa Ruskan kanssa wt-kokeet Kouvolan Kaukasuolla. 

ALO0, 40%

Kaksi rastia meni ihan hyvin, kolmas tehtävä oli luokattoman huono ja neljäs meni nollille mutta oli tekemiseltään hyvää työtä. Ongelmaksi muodostui se, ettei Ruska ole vielä ohjattavissa kuin selkeissä maastoissa. Kolmas rasti oli yhden koiran walkup, josta olisi tullut kaksi ykkösmarkkia. Seuraamisosuudessa Ruskan nokka meni maahan enkä sitä sieltä pois saanut. Kun tuli laukaus ja heitto etuviistoon vasemmalle, niin Ruskan lähtö oli jo hirvittävän veltto ja kun lopulta eteni alueelle, niin ei jäänyt sinne tekemään töitä vaan valui takaisin. Yritin pysäyttää ja ”ohjailla” lähihakuun mutta ei, ei onnistunut yhtään. Siihen loppui se rasti. Viimeinen rasti oli parityönä pellolla siten, että kummallekin tuli kaksi selkeää ykkösmarkkia vuorotellen ja välillä paikan vaihto. Eli ensimmäinen heitto metsään, toinen pellolle ja sit sama uudestaan. Peltomarkin Ruska markkeerasi liian lyhyeksi ja koska tuuli takaa, niin ei saanut hajua. Metsämarkki meni tosi hyvin. Tässä tehtävässä seuraaminen oli kuitenkin hyvää eikä yrittänytkään karata kaverin perään. 

Pisteitä saatiin 16-16-0-0 p.






lauantai 30. maaliskuuta 2024

Nome-koulutuksessa

 Eilen oltiin Leväsellä kuokkimassa Black Hugh’s-kennelin järjestämässä nome-koulutuksessa. Pääsin mukaan sekä Ruskan että Pondin kanssa. Oli tosi mukava päivä. Kouluttajana oli nome-b tuomariTuija Hukkanen.

Kuvia otin itse sekä osan otti Juho Pajari ja Tiina Sudensalmi.



















maanantai 25. maaliskuuta 2024

Uudenmaan Ohjus

Eioo todellista! 

Aikamoinen revanssi viime vuodesta! 

Ruska lauantaina toiseksi Uudenmaan Ohjuksessa, joutui kahteen run-offiinkin. 

Pisteet 65/66p. 

Hyvä me! 💛😊☀️

Oli kiva nähä tuttuja muutenkin. 

📸 Mikko Airimo, Sanna Nurminen, Eve Rinne ja mää ite














sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Lihashuoltoa jokaiselle

Eilen oli kaikkien koirien lihashuoltopäivä. Käytiin Salpauksen luonnonvarayksikön tiloissa koirahierojaopiskelijoilla asiakkaana.

Olipa hauskaa tavata vanha työkaverikin siellä opiskelijana!








sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Metsässä lumikenkäilyä

Käytiin eilen testaamassa hankikantoa tuossa pihan takana olevassa metsässä. Oli kyllä mukavaa. Hanki kantoi koiria hyvin, minulla oli välillä lumikengistä huolimatta raskasta…